Linnin Pekka

Linnin Pekka oli ilmeisesti oikealta sukunimeltään Lind, mutta savolaisen suussa nimi vääntyi vähän helpommin sanottavaan muotoon.

Pekka vietti mustalaistyylistä elämää hiihdellen talvella ja soudellen kesällä kylästä kylään ja viettäen muutaman yön talossa ja vaihtaen sitten toiseen.

Pekka oli saarnamies ja ennustaja. Pekka ei osannut lukea, mutta muisti Raamatusta ulkoa pitkiä jaksoja. Kerran Pekka oli pitämässä hartaustilaisuutta Summasessa ja pyysi Mairea lukemaan Raamattua. 

Maire meinasi vähän fuskata ja hyppäsi jonkin säkeen yli. Pekka huomautti heti: "Nyt jäi väliin, nyt jäi väliin, otappas uudelleen ja lue kaikki jakeet."

Jo kappaleen verran ennen sotia 1930-luvulla Pekka oli ennustanut, että tulee sota. Toinen asia, jonka Pekka ennusti oikein oli, että ihminen käy vielä kuussa. Kolmas Pekan ennustus oli, että vielä tulee aika, jolloin vesi menee kortille. 

Vesiasiaa ennustaessaan Pekka oli ollut soutamassa ja veneessä oli muitakin. Onnelan mummukka oli sanonut: "Oo ny hupajamata, kaho ny miten paljo vettä on tuossa venneen vasemmala puolela ja oikeelakin puolela on vettä aika tavalla."

Mutta tiedä häntä, voi se Pekan kolmaskin ennustus vielä toteutua, ainakin juomaveden suhteen?

Pekka oli niin vanha, ettei joutunut sotaan, mutta työvelvollinen hän olisi ikänsä puolesta vielä ollut. Pekka oli näytellyt paperia ja kertonut, että kun hän näytti tätä Eevert Piskosen kirjoittamaa todistusta viranomaisille, hänet vapautettiin työvelvollisuudesta.

Paperissa luki:

"Täten todistan, että Pekka Linni on Hurissalon kylän paras ulkohuussien alustan sekoittaja."

Pekkahan ei itse osannut lukea, eikä kukaan paperia hänelle myöskään ääneen lukenut. 

Iäkkäimmät niinisaarelaiset muistavat, että vielä sotien jälkeen kesäisin pitkäpartainen ja ”Herra-Himasesta” poikkeavaan tyyliin pukeutunut Pekka oli soudellut Miinansa kanssa Niinisaarenkin vesillä.

PAAVO KONTINEN

Repolan kylän synty

Puumalan lounaisimmassa osassa, suuren Saimaan ja Vetojaonselän kulmauksessa on eräs suurempi saari, jossa useiden muiden joukossa on pienoinen kylä, nimeltä Repola. 

Jo nimestä päätellen on tästä kylästä vanhimmista ajoista asti asunut Reposen suku, jota vieläkin on sanotusta kylästä edustettuna ja on nykyisin levinnyt ympäri Puumalaa ollen pitäjän jäsenrikkaimpia sukuja. Samaa sukua lienevät myös naapuripitäjässä Sulkavalla asuvat Reposet. 

Kansan keskuudessa on säilynyt eräs tarina Repos-suvun siirtymisestä tänne ja Repolan kylän ensimmäisestä asuttamisesta. Kun tämä tarina ei liene monellekaan puumalalaiselle, tuskimpa mainitun suvun jäsenillekään tunnettu ja kun täten moni muuallakin asuva haluaisi kuulla tämän, Savon asutusten aikaisempia vaiheita kuvaavan tarun, niin kerron sen tässä senlaisena, kun olen kuullut. 

Pakanuuden ajalla oli jossakin Venäjän puolella, Karjalan pohjoisimmassa osassa kylä, nimeltä Repola. Täältä oli kolme veljestä kulkenut kesäisillä kalastusmatkoillaan yli laajan Saimaan vesistön, aina latvaveden(Lietselän) ja Vetojaonselän rantamille asti, missä Wellamon neidot olivat heille suosiollisia olleet, palkiten heidän maitansa runsaalla saaliilla. 

Näillä retkillään olivat veljekset käyneet kalastelemassa myöskin Rantasalmen ja Joroisten väljillä vesillä. Siellä, Joroisten puolella olevassa Kerisalossa, asusti  muudan tietäjä, kuuluisa noita. Hän oli jostain syystä joutunut veljesten kanssa huonoihin väleihin ja silloin uhkaillen ennustanut heille: ”eräteille ehtyvän, kalateille kaatuvan”. 

Tuo ennustus ei veljeksiä kuitenkaan peloittanut, vaan heräsi heissä ajatus siirtyä jonnekin Saimaan rantamalle vakituisesti asumaan. Eräänä keväänä he sitten alkoivat etsiä talon paikkaa ja löysivät senlaisen mieleisensä paikan suuren Saimaan ja Vetojaonselän välisen salmen varrella olevasta niemestä, jonne lähteen reunalle rakensivat pienoisen, kaksikerroksisen ja kolme huonetta käsittävän rakennuksen. 

Tässä he sitten sen kesän kolmisin asuivat, tästä jaloin pyydyksiään toteamassa kävivät, sillä aikomus oli vasta seuraavana keväänä perheiden kanssa tänne siirtyä. Hyvän saaliin kanssa he syksyllä kotikylään palasivat ja siellä talvensa entiseen tapaansa viettivät. 

Tuli seuraava kevät. Kinokset sulivat, virrat lainehtivat. Vapaina hyppelivät kahleensa katkoneet lattapäät laineet ja koivun oksat hiirenkorvalla vihottivat. Eräänä aikaisena aamuna, kun kevätauringon kultainen kehrä taivaanrannalle kohosi, kun käki helkkyen koivikossa kukkui ja vilpoisa tuuli myötäisnä puhalsi, työnsivät veljekset Saimaan vesistön pohjoisimmasta sopukasta venheensä vesille. Siihen he vaimonsa sijoittivat, siihen itsekin astuivat ja valkopurjeensa pystyttivät. 

Heilahti hattu jäähyväisiksi, pullistui purje ja kuplana keikkuen, aallonharjoja halkoen kiiti köykäinen venho uutta kotia kohti. Jo oli kolmisen päivää purjehdittu, niin päivänä neljäntenä solui vene läpi Puumalan salmen. 

Sieltä saarien lomitse, niemien nenitse edelleen kuljettiin, kunnes oli ehditty niemen nenään, mihin veljesten edellisenä kesänä rakentama uusi maja näkyi. Silloin vanhin veljeksistä tarttui vaimonsa käteen virkkaen: ”Näin sanoi Savon näkijä, noitui Joroisten noita: Eräteille ehtyväni, kalateille kaatuvani. Ole kiitetty Jumala! Koti korkea näkyvi, uusi aitta uumottavi!”

Sen pitempää iloa ei hänellä kuitenkaan uudesta kodista ollut, sillä samalla, kun hän nuo sanat oli ehtinyt lausua, työntyi vene vinhaa vauhtia kivelle kaatuen kumoon. Tällöin kaksi vanhinta veljestä vaimoineen Ahtolan saaliiksi, ainoastaan nuorin vaimonsa kanssa ja koira, joka myös oli mukaan otettu, jaksoivat uimalla maalle päästä ja siten pelastua. 

Surumielisenä toverien kuolemasta, kahden sumattomaan niemeen jääneenä asteli nuori pari majalle ja siihen asumaan asettui. Kahden he nyt pyydyksiään kokemassa kävivät, kahden surivat surunsa.

Lisääntyi sitten perhe pienemmillä jäsenillä, jolloin peltoakin ruvettiin perkaamaan ja varsinainen maanviljelys paikalla alettiin. 

Tällainen on taru niistä kolmesta veljeksestä. Satoja vuosia on kulunut siitä ajasta, jolloin tämä oli tapahtunut, mutta vielä tänäkin päivänä on Repolan kylässä talo, jolla on nimenä Lähteentalo ja jossa nytkin asuu Reposia, saman Venäjän Repolasta lähteneen ja haaksirikosta pelastuneen nuorimman veljeksen jälkeläisiä. 

Samoin on kylässä eräs vanha kaksikerroksinen ja kolme huonetta käsittävä rakennus, jonka seinien pituus on noin kaksi vanhaa syltä ja joka pitäisi olla sama, minkä nuo kolme veljestä lähteen reunalle rakensivat. 

Nyt se ei enää ole lähteen reunalla, vaan on se nykyisen sukupolven muistiaikana siirretty  läheiseen naapuritaloon. Vaikka ajan hammas onkin rakennuksen hirret harmaannuttanut, niin pinnan rikottua pilkistää vastaan kaunis, punertava honka, joka kestää kenties satoja vuosia eteenpäin, kertoen silloisille sukupolville tarinoita meidän aikakaudestamme.       

Julkaistu aiemmin Suur-Savo-lehdessä nimettömänä 19.3.1909.